lauantai 8. elokuuta 2015

Uusi hevonen & Jennyn ja Jolien kesäkisat

Hei ! 7.8 oli Jennyn ja Jolien kesäkisat. Itse olin siellä avustajana info pisteellä ja WE radalla. Päivää ennen huomasin sailan instagramissa todella ihanan myynti hevosen jonka hän myisi seuraavana päivänä Jennyn ja Jolien kisoissa. Heräsin klo 7 ja lähdin Jennylle. Alku järjestelyt sujuivat hyvin ja juuri ajallaan vaikka kaikki etenkin Jenny ja Jolie olivat vähän hermostuneita, sen sijaan minulla oli kuuma. Kun osallistujia alkoi ulemaan niin huomasin myös Sailan tulevan. Minua jännitti saisinko kyseisen  hevosen,kun saila oli vapaana Jenny ilmoitti että voin mennä hänen myynti pöydälleen, siinä hetkessä juoksin sinne kuin tuuli ja tietysti kuten kaikki saattavat arvata sain sen hepan, sailalla oli myynnissä kaksi muutakin hevosta mutta ehdottomasti kyseinen hevonen oli ehdoton suosikkini Saila vaikutti mukavalta ja kyllä ne hevosetki on niin upeita. Sitten alkoi ensimmäinen luokka eli Helppo A ja olin siinä muistaakseni kolmas, rata ei mennyt yhtä hyvin kuin kuvittelin sen menevän mutta paperissa oli yksi 9 ja tuloksissa olin kuudes eli aika hyvä kumminkin olisin sijoittunut jos olisi kuusi sijoitusta mutta niitä oli viisi. Seuraavaksi oli intermediate II eli silloin oli minulla tauko ja söin buffetista popcorneja samalla kun katselin upeita suorituksia. Intermediaten jälkeen alkoi WE eli working equitation olin itse mukana luokassa sekä rata henkilönä. oma suoritukseni meni loistavasti ja sijoituin neljänneksi. WEn jälkeen oli seniori luokka herbertti grandprix jonka Saila voitti. Seniori luokan jälkeen olivat esteet 40-50 cm silloin alkoi minulle tulemaan kiire ja ratsastin suoritukseni se meni hyvin ja tuloksissa huomasin että sijoituin viidenneksi. Ihan mahtavat kisat toivottavasti järjestätte joskus uudelleen !

tässä uudesta hevosestani muutama kuva hepan nimi on IST temmokas tempaus rodultaan tempo on suomen pien hevonen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti